|
Keikalla, elävänä
22.8. Kalpea Kukko, Kajaani 23.8. Kieppi, Haapajärvi 10.10 Katse, Jyväskylä 28.11. Malja, Kuopio 6.1. On the rocks, Helsinki
2008 menneitä (7.8. Gloria, Kuopio) (6.6. Gloria, Joensuu) (7.6. Gloria, Joensuu) (9.5. Ravintola Rock, Kuopio) (19.4. Kummisetä, Kuopio) (18.4. Kummisetä, Kuopio)
Toukokuu 2008
Ahjoa lähes akustisesti
Ahjo kävi ilman rytmiryhmäänsä esiintymässä Kuopion ravintola Rockissa. Uusien ja vanhojen biisien siipien kantavuutta testattiin kevennetyin, lähes akustisin sovituksin, ja vaikka yleisön hartaasta toiveesta huolimatta Paranoidin alkuperäisversio soittamatta jäikin, oli tunnelma lämpimän välitön. Hienosti upposivat laulut tällaiseenkin maaperään, taipuvainen ja joustava on ihmisen mieli. Seuraavaa vastaavaa odotellen.
Huhtikuu 2008
Kummisetä
Kaksipäiväinen turnee Kummisedän suojeluksessa osoittautui huikeaksi menestykseksi. Ihmiset viihtyivät ja yhtye oli liekeissä. Suuria kiitoksen sanoja kaikille mukana olleille.
Maaliskuu 2008
Keikkoja ja levyn paketointia
Ei rakennettu Roomaakaan päivässä sanovat, Ahjo kuumenee kahtena peräkkäisenä iltana Kuopion Kummisedässä. Perjantaina 18.4. samalla areenalla esiintyy Maritta Kuula, lauantaina 19.4. Kauko Röyhkä. Lämpimästi tervetuloa vaikka molempina iltoina. Ahjon levyn julkaisu lähestyy, hiljalleen alkavat viimeiset palaset paikkansa löytää.
Syyskuu 2007
Kokoonpano elää
Basisti Teemu Ahon jäätyä isyyslomalle, asteli studioon mukaan uusi mies. Jape Karjalaisen (Beagon, Ismo Alanko säätiö, Lahko) tulkitseman basson lisäksi uusia tuulia on tulevalta kuultavissa enemmänkin. Suuret ja ansaitut kiitokset myös studioväelle.
Elokuu 2007
Uusia biisejä kuultavana
Ahjon myspacessa on ruodittavana kaksi uutta raitaa tulevalta julkaisulta. "Puun juurella kasvaa leivänmuruja" sekä "Maakuopassa kasvatettu" piristämään syksyn pimeitä iltoja ja öitä. Syyskuun puolivälissä suuntaamme jälleen studioon, viisivuotissuunnitelman kaari alkaa olla päätöksessään. Hiljaa hyvä tulee, sanovat.
Kesäkuu 2007
Tunnelmallista
Ahjo soitti kotinurkillaan kevään korvalla pari keikkaa, Henry´s pubissa sekä pannuhuoneella. Henkan Kulmu-klubilla taottiin tiukka rokkisetti ja ihmiset olivat hienosti mukana. Yllättäväkin ihmisryntäys keskellä keväistä viikkoa. Kiitokset paikalla olleille ihmisille. Pannuhuoneen terassilla kuljettiin toiseen äärilaitaan, trubaduurihenkisesti akustisilla soittimilla aloitettu kesäilta oli mukavaa vaihtelua rokin ryskytykselle. Sen jälkeen oli vielä vuorossa vierailu Jyväskylään ja Katseeseen, josta jäi hienot fiilikset. Pannuhuonella ja Katseessa kitaratuuraajana hääri ansioituneesti Arto Hämäläinen, kiitokset Arto
Kesäkuu 2007
Mun speissi
Ahjon myspace-sivuilla näyttäisi 10 000n vierailijan raja menevän rikki aivan lähiaikoina. Palaute on ollut miellyttävää luettavaa ja kävijät ovat löytäneet tiensä myös näille Ahjon virallisille sivuille. Jos et vielä ole myspaceen kirjautunut, niin suosittelemme.
Kesäkuu 2007
Terassille. Heti
Terassikesä polkaistaan käyntiin viimeistään perjantaina 8.kesäkuuta Kuopion Pannuhuoneen terassilla. Matkaan ihmiset sankoin joukoin viettämään leppoisaa iltaa.
Huhtikuu 2007
Elävän musiikinkin hetkiä
Hienoa päästä taas pitkästä aikaa elävänä musisoimaan. Tulevan julkaisun parissa ahertamisen lomassa Ahjo tekee muutamia keikkoja kevään ja kesän aikana. Seuraavaksi luvassa pitkäksi menevä vappu Kuopion Henry´s pubissa tiistaina 1. toukokuuta. Kalenteri tarkentuu muutenkin hiljalleen päivämäärien varmistuessa.
Helmikuu 2007
Uniin ja Odotin sinun tulevan ennakkokuuntelussa
Ennakkokuuntelussa Ahjon kotisivuilla sekä myspacessa on pari uutta biisiä. Kuunteluun jätetään myös aiempi mp3-singlebiisi Tao, joka on takonut lyhyessä ajassa hurjia lukuja - yksin myspacen puolella kappaletta on ladattu lyhyessä ajassa reilun pari tuhatta kertaa. Kiitokset kommenteista! Nyt siis kuunteluun ja kommenttikierrokselle uudet biisit Uniin sekä discopoljentoinen Odotin sinun tulevan.
Tammikuu 2007
Välitilinpäätös
Tammi-helmikuun taitteessa miksausten päätteeksi masteroitiin Joensuussa TSG-studiossa reilu pitkäsoitollinen biisejä. Suuret kiitokset Jupelle ja Perkkiön Kimmolle loistavasta työstä.
Joulukuu 2006
Virtuaalimaailman imua
Ei voi kuin kiittää, ihmetellä ja ihastella kuinka aktiivista kuulijakuntaa tuolla johtoja pitkin pyörii. Ahjon Myspace sivuilla käynyt hulina on yllättänyt positiivisesti - siitä kiitos teille
Menneitä esiintymisiä
(la 27.5. Kajaani, Kainuun Jazzkevät) (ke 17.5. Vuolijoki) (pe 10.2. Jyväskylä, Redneck)
(to 9.2. Kuopio, Henry's pub)
Marraskuu 2006
Verkon painot
TAO ja AINA YHTÄ KAUKANA jaossa siis myös mikserin ja myspacen sivuilla. Verkkokassit natisten on biisejä kotiin kannettu jo kunnoitettavat määrät. Ilo olla iloksi. Käy kirjaamassa tuntosi vieraskirjaan osoitteessa mikseri.net/ahjo - vieraile myös sivuilla www.myspace.com/ahjoyhtye
Syyskuu 2006
Tao -mp3 single
Jakoon ja kuunteluun uusi nettisinkku Tao. Järjestyksessään toinen nettisinglelohkaisu on nyt ladattavissa. Samaan syksyyn jaosta poistuu Kylmän viiman demoversio palautteista kiittäen. Linjat kuumiksi ja kommentteja - yhteys@ahjo.org
Syyskuu 2006
www.myspace.com/ahjoyhtye
Ahjo suosittelee - mainio sivujen verkosto, huikea määrä bändejä ja biisejä kuultavaksi.
Heinäkuu 2006
Uutta ilmettä, uusia kuvia
Kuvagalleriaan ja tähän kerronnalliseen osioon uutta ilmettä uusien kuvien muodossa. Raavaita ja komeita miehiä ikuistettuna sähköiseen virtaan.
Kesäkuu 2006
Studiossa
Kesäkuun viimeinen viikko paahdettiin sisään nauhoituksia kulttuurihistoriallisissa maisemissa vanhojen hirsien lämmössä. Kahden uuden kappaleen voimin alkaa kokonaisuus löytää uomansa. Maltilla ja pitkällä aikavälillä tehtynä paketti tulee varmasti muistuttamaan entisen Neuvostoliiton viiden vuoden toimintasuunnitelmaa, jos ei muuten niin kestoltaan.
Kesäkuu 2006
Studiosessioita, matalalentoa
Kesäkuun aluksi viimeisteltiin aiempia nauhoituksia, purkitettiin lauluja, editoitiin ja miksattiin. Tekemisen fiilis korkealla, korkeammalla kuin nauhoituksia sabotoineet, matalalla lentäneet laskeutuvat lentokoneet. Debyytti hamuaa yllättäen pitkäsoiton muotoa. Lisää nauhoituksia on tarkoitus tehdä vielä kesäkuun aikana. Syksyllä siivilleen, jonakin syksynä.
Toukokuu 2006
Kainuun Jazzkevät
Rockrytmejä jazzkansalle tarjoillut Ahjo kiittää lämpimästä vastaanotosta ja tiiviistä klubitunnelmasta. Kuvallisessa osiossa tunnelmia elävän musiikin hetkistä.
Maaliskuu 2006
Hesarin Nyt-liite
Ahjo kipusi Helsingin Sanomien tuoreimmassa Nyt-liitteessä komeasti Top 10-listalle. Kaiva esiin tuorein julkaisu ja lue tapahtuneesta tarkemmin.
Maaliskuu 2006
Kainuun Jazzkevät
Historian kellastuneiden lehtien havinaa perinteikkäässä, suuressa musiikkitapahtumassa. Tänäkin vuonna Kainuun jazzkeväässä luvassa huikean kovia esiintyjiä. Tapahtuma laajenee tarjonnaltaan osin uusiinkin uomiin, rockhenkeä tuomassa mm. Kauko Röyhkä - tällaisessa tapahtumassa myös Ahjoa taotaan suurella tunteella.
Helmikuu 2006
Kiitos ihmisille
Jyväskylän ja Kuopion illoissa vietettiin hienoja hetkiä - varsinkin Redneckin intensiivinen tunnelma sai yhtyeenkin liekkeihin. Jo alusta saakka oli selvää, että hurmosta on ilmoilla. Tällaisesta jos mistä saa voimia. Uusia elävänmusiikiniltoja uusiin ja vanhoihin kaupunkeihin ja paikkoihin luvassa keväämmällä.
Helmikuu 2006
Ahkeran vuosi
Vuoden alkajaisiksi luvassa hieman live-soitantaa - tervetuloa Henrin pubiin Kuopioon ja Punaniskabaariin Jyväskylään. Uusien biisien miksaamista, hiomista ja ruuvaamista, pitkiä päiviä ja pidempiä öitä. Pakkasten hieman hellitettyä työt aloitettiin tammikuun lopulla Joensuussa ja valmista tulee, kunhan sen aika on. Intoa ja virtaa sykkien. Luonnoksia, - Eikä laakereilla levätä muutenkaan. Luvassa monenlaista hienoa musiikkia. Tutustu kitaristi Markus Väisäsen Luonnoksia-projektin äänityspäiväkirjaan osoitteessa http://luonnoksia.blogspot.com/
Tammikuu 2006
Linjat kuumina, musiikki liikkuu ja liikuttaa
Aina yhtä kaukana mp3-single on kirvoittaneet kielenkannat - Ahjo kiittää saamastaan palautteesta, hämilleen ja hiljaiseksi vetää raavaankin miehen, jos aivan suorilla sanoilla kovin kehutaan. Vaan vielä on matkaa siihen, kun kaikki on viime piirtoa myöden valmiina. Tervetuloa sankoin joukoin keikoille, tahti kiihtyy kuin iso-ukin dieselmoottori.
Joulukuu 2005
Uusi mp3-single ladattavaksi
a-puoli Aina yhtä kaukana (säv.Väisänen, san.Korva, sov.Ahjo)
b-puoli Kylmä viima (säv.san.Korva, sov.Ahjo)
Julkaisu on puolivirallisesti Ahjon ensimmäinen lohkaisu ja kappaleet on ilmaiseksi ladattavissa etusivulta. Kuuntele ja käske kaverisi kuunnella - lähetä palautetta sähköpostiosoitteeseen yhteys @ ahjo.org
Joulukuu 2005
Tunnelmaa
Kiitos ja ylistys yleisölle! Perjantaina vietettiin Kajaanin Kalpeassa kukossa huikean tunnelmallista iltaa. Ahjo kiittää paikalla olleita ihmisiä mukana elämisestä. Seuraavaa kertaa odottaen.
Marraskuu 2005
Kulmu
Ahjo liittyi mukaan Kuopiolaiseen elävään musiikkiin. Kuopiolaisten, loistavien musiikin tekijöiden suuresta perheestä ja toiminnasta saat tarkempaa tietoa sukeltamalla Kulmu ry:n kotisivuille. www.kulmu.com
Lokakuu 2005
Keikoille taas
Perjantaina 2.12. Kajaanin Kalpeassa kukossa polkaistaan pitkän nauhoitusputken päälle käyntiin musiikin elävä puoli. Lauantaina 3.12. samat naamat bongattavissa Liinakossa. Edellisestä kerrasta on huomaamatta vierähtänyt pitkä tovi ja halu päästä taas soittamaan ihmisille roihuaa.
Syyskuu 2005
Syksy tulee, ja talvikin
Valo vähenee, päivät lyhenee. Kun ei enää näe, on syytä pysyä kuulolla, sillä pian on jotain tapahtumassa.
Syyskuu 2005
Nauhoitukset jatkuvat
Viikonlopun ajan kellonympäri musiikkiin uppouduttiin juurilla, Iisalmessa veden äärellä. Tällä kertaa työn alla taottavana olivat kitarat, koskettimet ja laulut - soitinvalikoimassa tehtiin kyllä aivan uusiakin rohkeita aluevaltauksia. Tämä rykäisy alkaa olla viimeisiä otoksia vaille valmiina, koittaa lopputyöstön kultainen aika. Vesi elementtinä ja innoittajana tuntuu nousevan niin keskeiseen rooliin, että miksauksia aiotaan jatkaa merellä oikean tunnelman löytämiseksi.
Syyskuu 2005
Elämysmatkailua ja liikutettavia studioita
Nauhoitukset jatkuvat. Studio rakennettiin viikonvaihteeksi Maaningalle, hirsimökkiin ja järven rantaan. Syksyn pimenevässä yössä rummut takoivat ja basso pumppasi. Ilmapiiri tiivistyi ja kuumeni. Oman mausteen toivat Cindyn toistuvat vierailut kipakkoine ala-hookeineen. Kiitokset Jupelle ja isännälle, Maaningan Jussille.
Elokuu 2005
Sovituksia ja ulkomusiikillisia paineita
Iisalmessa jo hyvinkin tutuksi tulleessa treenipaikassa paiskittiin hommia uusien sovitusten kimpussa. Biisien hiominen nauhoituskuntoon sujui luonnostaan ja loistavat ideat tuntuivat seuraavan toinen toistaan. Rosoja autuaaseen tunnelmaan toivat ainoastaan ulkomusiikilliset asiat, kun jengi joutui kameran eteen - vaan ei toki Ahjosta muita kuvia tunnu saavankaan kuin edustavia tai erittäin edustavia. Käy tarkistamassa kuvat osiosta.
Elo-syyskuu 2005
Syksy studiossa
Uusia nauhoituspaikkoja, uusia makuja ja mausteita haetaan pitkin syksyä. Oulussa elo-syyskuun aikana taiottua soundia olisi kiusaus jo tunkea kuulolle, vaan kaikki aikanaan - Markus loihti kitarastaan kuumeen kourissa uskomatonta tunnelmaa, Aapeen Grumareistakin löytyi uudet ulottuvuudet. Terveiset ja kiitokset Pentille, Lebulle ja muille - hyviin jameihin tulemme milloin vaan.
Heinäkuu 2005
Voimaa pohjiin pohjoisesta
Studion tunkkaisesta ilmapiistä ei ollut tietoakaan heinäkuun alun nauhoituksissa pohjoisessa poronhoitoalueella Yli-Iin studiolla. Morleyn Pentti Amoren nauhoittamiin rumpu-basso-pohjiin tarttui voimaa ohivirtaavasta koskesta ja töitä tehtiin niin pitkään kun auringon valoa riitti. Morley on tutustumisen arvoinen tapaus - yleX:n viikon levyksi valittu debyyttikiekko on kaupoissa ja lisää tietoa löytyy osoitteesta www.morleyband.com - suosittelemme.
Kesäkuu 2005
Matka kohti kokonaista on vasta alkanut
Kesän kuumimmilla helteillä Ahjo ahtautuu tunkkaiseen studioon teroittamaan kynsiään. Uusista biiseistä tulossa maistiaisia, kunhan aika on kypsä - ole kuulolla!
Maaliskuu 2005
Ahjon taontaa - uudet mp3-raidat
Ahjo vastaa huutoon laittamalla kuunteluun pari uutta mp3-raitaa. Esimakua tulevasta takovat ilmoille uudet demot biiseistä Tao ja Aina yhtä kaukana. Lataamaan ja kommentoimaan. (Kiitos ja kumarrus palautetulvasta - maistiaiset on maisteltu ja tikkari vedetty suusta. Ylistetyt ja murjotut biisit palaavat uudistettuina tulevan julkaisun yhteydessä)
Helmikuu 2005
Uuden materiaalin nauhoitukset luonnon rauhassa
Ahjo vetäytyy
uuden materiaalin nauhoituksiin luonnon kauniin Nerkoon rannalle. Rauhan
ja savusaunan voimalla aihioista syntyy luuta ja verta.
31.1. 2005 Kylmä
viima Yle-X:n demoissa
Ahjon radio-debyytti
Yle-X:n demoissa saa hyvän vastaanoton. Vaikka äänityksen tulos ei lisäsoittoon riittänytkään oli palaute mieleen. Hieman jopa progahtava, useampiosainen biisi kun ei varsinaista radioformaattia helli ja oli siitä huolimatta näinkin tykätty, ei voi kuin kiittää. Jos biisi on yhä vieras, käyhän etusivulta kuuntelemassa.
25.1. Henry´s
Pub
Ahjo esiintyy Kuopion
Henry´s Pubissa salin täydelle yleisölle.
Tammikuu 2005
Kylmä viima mp3 kuunneltavana NMC:n sivuilla
Yhteistyö New
Music Communityn kanssa alkaa kun NMC julkaisee Ahjon Kylmä
viima -kappaleen sivuillaan. Laadukaitten artistien keskellä käy kylmä viima - Ahjo suosittelee sivustoa hyvän ja haastavan musiikin ystäville.
Kesä 2004
Ahjon kokoonpano vakiintuu rumpalin myötä
Ahjosta tulee A
H J O rumpali Janne Mathlinin ja basisti Teemu Ahon myötä. A-P Elon astuessa tarvittaessa mukaan koskettimiin, on matto levitetty. Kokoonpano vakiintuu
ja ensimmäiset yhteiset hedelmät kypsyvät.
Alkutalvi 2004
Ensimmäiset askeleet umpihangessa
Ahjo alkaa muotoutua
Talven ollessa synkimmillään tehtiin perustukset. Pimeässä ja pakkasessa ensimmäiset rivit. Suunta on selvä, matkan pituutta ei tiedä kukaan - Markus ja Janne

|